Ihana alkukesä, vaikka itikoita tuntuu olevan kaksinkertainen määrä edelliskesään verrattuna. Viime viikolla vietimme kolme päivää juhlimassa. Koirille se tarkoitti hotellielämää Helsingissä, valkoposkihanhien pällistelyä ja suolaveden maistelua merenrannalla. Vaikka itselläni olikin ollut hauskaa, olin lauantaina kotiinpäästyäni henkisesti aivan tyhjä kaikesta sosialisoinnista. Tuntui hyvältä vetäytyä takaisin erakoitumaan omille tiluksille. Bea ja Freya käyttäytyivät taas oikein hienosti ja ne saivat muilta hotellivierailta ja henkilökunnalta osakseen paljon ihailua. Ainoa harmittava kommentti, minkä ne kuulivat oli "possukin paimensi paremmin", mutta ehkä runsas maisti kyseisellä ukkelilla selittää virhearvion. Lisäksi Bean piti kerran nostaa jalkaa hotellin käytävällä, ettei vastaisuudessa kukaan toinen koira erehdy pitämään hotellia omana reviirinään.

Paimennuskausi on alkanut todenteolla. Lampaat ovat tosi liukkaat, eivätkä vielä oikein pysy laumana. Toisaalta, koska ne reagoivat koiraan (ja ihmiseen) niin älyttömän hyvin, voi kehitellä harjoituksia, joilla voi yrittää saada koiran liikkumiseen malttia. Välillä tuntuu niin turkasen toivottomalta, että ärräpäät lentelevät turhankin paljon. Sitten, kun joskus sattuu se vahinko, että maahanmeno on ensin napakka ja nostossa ei koira ponnaakaan kuin  vieteriukko, vaan on maltillinen ja rauhallinen, on onnistumisen riemu sitäkin isompi. Freyan kanssa olen satsannut juurikin maltilliseen liikkumiseen. Hakuja en ole vielä pahemmin ottanut ohjelmaan, koska sen niukat flänkit pistävät toistaiseksi lampaat vähän liiaksi lentoon pitkässä heinässä. Freyan kanssa saa olla tarkka äänensävynsä kanssa. Kuppi ei saa mennä missään vaiheessa nurin, koska siitä pikkukoira kiihtyy vielä enemmän. Toisaalta tiukka pitää olla, koska intoa Tohina-Toopella on enemmän kuin tarpeeksi. P**kele (manselaisittain) on edelleen hyvä sana koiran herättelyyn - toivotaan vaan, ettei lähiympäristö paineistu siitä liikaa.

Bealle on välillä alkanut tulemaan mukavasti ilmaa hakuihin, mutta vauhti on vaan edelleen turhan kiihottavaa ja korvat tuppaavat tippumaan matkalle. Yllätys, yllätys: Bean kohdalla keskitytään maahanmenoihin. Tuntuu niin loputtomalta suolta saada iskostettua sen kovaan kalloon, että maassa ollaan, kunnes minä sanon toisin. Sama ongelma kuin agilityssä. Kyllä se vaan kotona osaa... Olen pyrkinyt eleettömään palautukseen ilman turhia elämöintejä, uudelleen ja uudelleen. Välillä näyttää jo hyvältä, mutta sitten se lähtee taas hiippaamaan ilman lupaa, vaikka lampaat ovat liikkumatta. No, minä aion joka tapauksessa voittaa tämän taistelun.

Bean selkä on jo parempaan päin ja takapäätä se venyttelee ajoittain ihan kunnolla. Kävimme pari viikkoa sitten fysioterapeutilla. Kireyttä oli edelleen alaselässä ja vasen puoli selkeästi kankeampi. Neurologin lausunnon perusteella hänkin epäili, että kuvalöydös on enemmän sattumaa, kuin ongelman todellinen ydin. Panostamme edelleen siihen, että Bea oppisi käyttämään kroppaansa paremmin, ettei tulisi revähtymiä. Ja talvella aion tästä lähin välttää kisaamista. Kotitehtäviksi saimme mm. alarangan kiertoliikkeet, nousemiset epätasaisille alustoille, lenkkeily ravaten ja hieman rajoitetummin liikuntaa. Agilitytreeniä voi sen sijaan ryhtyä lisäämään ja kisoissakin pikkuhiljaa käymään. Pitäisi nyt vihdoin tehdä se excel-taulukko, mihin voisi ruksittaa kaikki venytysharjoitukset ja ne toko-liikkeet - ehkä saisi systemaattisemmin tehtyä asioita.