Bealle kävi tiistaina hyvä tuuri. Olin menossa Helsinkiin koulutukseen ja soittelin aamulla fysioterapeutille aikaa ajatuksella "ensi kuussa sitten, jos onni on matkassa". Saattuipa niin hyvin, että iltapäivälle oli tullut peruutusaika ja niinpä koirat lähtivät mukaani. Bealla oli rintarangan alaosa kireänä ja fyssari epäili sen aiheuttavan vartalon kiertymiseen jäykkyyttä. Lihaksisto oli muutoin hyvässä kunnossa. Saimme tukulti venytysohjeita. Lisäksi maksihypyt ovat pannassa kahden viikon ajan ja keppien ja A:n harjoittelemista pitäisi välttää. Bea sai kehuja, kun oli niin rauhallinen ja helposti käsiteltävä. Kyllä kumipallokin pysyy siis joskus paikoillaan...

Keskiviikkona olin Freyan kanssa Gunnel Boströmin paimennuskurssilla. Gunnel on nähnyt Freyan joskus pikkupentuna ja tietää sekä Freyan isukin että emän hyvin. Hieman jännitti etukäteen, mitä tuleman pitää, kun elokuussa oli se Freyan hiljaisempi kausi. Tosin sen jälkeen ne muutamat käynnit lampailla ovat osoittaneet, että masennusvaihe on ohitettu. Aloitimme pienellä laumalla aitauksessa. Freya lähti alussa tuttuun tapaansa puskemaan lampaita turhan kovalla tahdilla luokseni, mutta hetki hetkeltä sain paineen paremmin ja paremmin läpi ja sain sen hidastamaan tahtia ja rauhoittumaan tasapainoon. Otin alussa avukseni lärpän, mutta loppujen lopuksi sain murinalla ja äänensävylläni (mutta karjumatta) parhaimman vasteen. Maahanmenot olivat melko hyvät, mutta itse täytyy olla vieläkin huolellisempi ja jämäkämpi, eikä antaa tuumaakaan anteeksi ryömimisiä. Pyrin joka kerran palauttamaan koiran siihen, missä olin sitä ensimmäiseksi käskyttänyt, mutta voisin tehdä sen vieläkin eleettömämmin. Kaikenkaikkiaan fiilis oli tyytyväinen ensimmäisen session jälkeen. 

Välissä saimme taas nauttia Elisan herkullisista keitoksista sekä Micon mestaruuskakusta. Sitten treenaaminen jatkui isolla laitumella isommalla lammaslaumalla. Ja nyt alkoivatkin todelliset haasteet. Freyalle iski vapauden riemu ja sen meno näytti ah niin tutulta: "Mä meen nyt, ai sanoiks sä jonkun käskyn? No mä meen kummiskin."  Harjoittelimme pieniä hakukaaria Gunnelin koirien ollessa rajapaaluina, jotka Freyan piti kiertää. Nyt kun olimme avoimessa tilassa, en saanut enää riittävää painetta Freyaan. Lisäksi Gunnelin mielestä heiluin itse niin paljon (honkkeleista raajoista on välillä vain haittaa), ettei koira voikaan ymmärtää, mitä oikein haluan. Lopulta sain pyöristettyä Freyan kaarta riittävästi ja jonkunlaisen noston loppuun. Nostoja onkin hyvä harjoitella. Gunnelin sanojen mukaan nosto on kaikista tärkein osa-alue kisoissa, koska se ratkaisee, miten luotettavana/uskottavana lampaat pitävät koiraa siitä eteenpäin. 

Koska pääsin osallistumaan vain yhtenä päivänä kurssille, halusi Gunnel nähdä meidät vielä kerran aitauksessa. Nyt Gunnel laittoi minut tekemään koiralle kunnolla selväksi paineen merkityksen. Yritin tehdä sen kuitenkin rauhassa ja turhia itse agitoitumatta. Vaikka lärppäkoulutus ei koskaan tunnukaan niin kauhean kivalta, niin tällä kertaa hyvä asia oli se, että minä tein sen, eikä kukaan muu. Nyt ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että sain paineen kunnolla läpi ja loppuun saimme oikein hienon flänkin, rauhallisen kuljetuksen ja täsmällisen maahanmenon. Vaikka edistysaskel onkin ehkä pieni, niin olin siihen tosi tyytyväinen.

Eilen oli seuran vuosikokous. Aktiivisuus oli taas huipussaan, mutta onneksi laatu korvaa määrän ;-). Valitsimme uuden puheenjohtajan, josta täytyy sanoa, että oli mielestäni oikein hyvä ja järkevä valinta! Koirilla - etenkin Bealla - tähän viikkoon on sisältynyt  tavanomaista enemmän lepoa. Agilityn treenaaminen on jäänyt tyystin väliin. Tassulepo taitaa tosin tehdä välillä ihan hyvää.