Meillä on takanamme oikein antoisa agilityviikonloppu. Etukäteen mietin pitäisikö joku menoista karsia, mutten kuitenkaan malttanut. Perjantaina oli Marjun vetämät harkat. Jälleen kerran vaikeita radan pätkiä, jotka Marjun hyvässä opastuksessa pääsimme loppujen lopuksi läpi. Lauantaina oli vuorossa Seppo Savikon vetämä opetus. Radat olivat perjantaisen jälkeen supersimppeleitä; pelkkää putkea ja hyppyä, mutta silti aivan äärimmäisen hyviä. Tuli juuri sitä kaivattua putkiharkkaa. Tärkein anti harjoituksissa oli kiinnittää putkea lähestyessä omien jalkojen suuntaamiseen enemmän huomiota. Minä kun tuppaan keskittymään pelkkään yläkroppaan ja käsiin (ja yleensä en niihinkään). Serpentiinikuvio sujui meiltä vallan loistavasti, Bea oli aivan tulessa ja lähdin harkoista oikein iloisilla mielin.

Tänään olikin sitten kisat Kirkkonummella. Päätimme lähteä hyvissä ajoin ja ajelimme hissukseen kauniissa talvipäivässä. Kisa alkaisi 13.35. Viittä vaille yksi ajattelin, että onpas hauska olla kerrankin ajan kanssa liikenteessä. Sitten soi puhelin ja Katja kysyy: "missäs oot, rataantutustuminen alkaa". No, olimme juuri kaartamassa maneesille. Ihmeteltiin Artun kanssa, että onpas kumma, kun ei ole edes kylttejä. Syykin selvisi, kun pari naista neuvoivat tyhjällä hallilla, että kisat ovat Masalassa! En sitten tavalliseen tapaani ollut lukenut kisakirjeen ohjeita kunnolla...

Kerkesimme hallille juuri, kun tuomari oli lopettelemassa puhuttelua. Liekö sitten kiireen tuoma kova syke, mutta jäi tutustuminen höveliksi. Bea oli loistava, mutta kontaktihakuinen ohjaaja juoksi hypyn sijasta A:lle heti alkupätkästä. Eija Berglundin rata oli kyllä aika kinkkinen, mutta harmitti niin vietävästi, kun tiesin kisan jälkeen, että Bea olisi kyllä pystynyt tuon tekemään...

Toisella radalla Bean hyvä meininki jatkui. Lähdössä se pysyi hyvin paikallaan, kepit tehtiin nopsasti ja puhtaasti, putkiin sain soveltaa eilisiä oppeja ongelmitta. Lisäksi Bea toimi pelastavana enkelinä, kun ohjaaja jäi haaveilemaan upeata putkeenmenoa ja meinasi sössiä seuraavan esteen. Bea hakeutui miltei mahdottomasta kulmasta juuri sinne minne pitikin selän takaa seuraavalle esteelle. Nollahan siitä radasta sitten tuli ja kaiken lisäksi voitto!!! Onneksi kuplahallissa ei ole lasi-ikkunoita - sen verran falsettiin meni oma ääni lopun häämöttäessä (todistusaineisto löytyy Katjalta ja Tuomolta videolta...)

Pikku-Frettikin on saanut harrastaa. Alkuviikosta oli pentukoulun viimeinen hallikerta. Freya ja Arttu opettelivat seuraamista, polkypyörien ja toisten koirien ohittamista. Kaikista vaikeinta Freyalle oli agilityputken ohittaminen. Tunnin lopuksi se hyppäsi tokopuolen aidan yli ja livahti agilitypuolelle jääden sinne seisomaan: eiks kukaan tulis tänne tosihommiin mun kaa?!! 

Torstaina Arttu ja Freya olivat pentukoulun viimeisellä oppitunnilla kaupunkikävelyllä. Minäkin olin Bean kanssa kaupungilla tokoilemassa autohäiriössä. Freya menee kaupungilla kuin vanha tekijä eikä paljoa piittaa autoista tai metelistä. Kerrassaan tervepäinen pentu! Bean sen sijaan pitäisi saada pari lisäsilmää niskaan, mutta pälyilystä huolimatta se pysyi hienosti käskyn alla eikä lähtenyt tekemään omia ratkaisujaan.

Freya vauhdissa

Bea jäähdyttelee jäseniään