Tyralla tuli muutama viikko sitten ikää vuosi täyteen. Edellisen kerran blogia kirjoittaessani jäi monen monituista hauskaa kuvaa pikkuisesta laittamatta. Pieni kooste Tyran ensimmäisestä vuodesta onkin paikallaan.

"Vauhti" syntyi neljän pennun katraasta viimeisenä ja oli pieni kirppu sisaruksiinsa verrattuna. Maitobaariin se on etuillut ilmeisen sinnikkäästi, koska painokäyrällä se kiri nopeasti muut kiinni. Jo ennen ensitapaamistamme "Vauhti" lirkutteli kuvissa niin viehkosti, että intuitio sanoi sen olevan tulossa meille. Onneksi kasvattajallakaan ei ollut mitään suunnitelmaa vastaan ;). Niin alkoi Tyran elämä Bean ja Freyan vanavedessä.

Tyra solahti laumaan kuin itsestään. Se on osoittanut rohkeutta ja sinnikkyyttä, mutta samaan aikaan se on kiltti ja avoin ja rakastaa ihmisen kanssa puuhastelua. Uusiin asioihin se ei syöksy holtittomana pää edellä, vaan päättäväisesti askel kerrallaan. Juuri tästä syystä se on ollut helppo napata mukaan oikeastaan mihin vain. 

blogi2014%20%2812%20of%2015%29.jpg

Kaksi pötköä

blogi2014%20%284%20of%2015%29.jpg 

Järvenrantaan tutustumassa

kalenteri2015%20%2813%20of%2013%29.jpg

Mukana isosiskojen hurjassa vetoleikissä

Tyra%20%285%20of%205%29.jpg

Näin Freyan ja Tyran ystävyys oli sinetöity

kalenteri2015%20%288%20of%2013%29.jpg

Bea lämpeni hieman myöhemmin

Blogiin1%20%283%20of%2010%29.jpg

Kolmikielinen esipesuohjelma.

Kesällä Tyra pääsi haistelemaan lammaslaitumelle. Tutustuminen jätettiin vielä sytyttelyn asteelle. Sen verran tomeralta paimenenalulta neiti vaikuttaa, että ensi kesänä ei pelkkä laitumen laidalta katselu sille riitä. Muuten Tyra puuhasteli siskojen perässä pihalla. Uimaan se ei intoutunut vielä itsekseen muutamaa vahinkoa lukuunottamatta, vaan jäi silmät pyöreinä rannalle killittämään, kun muut porskuttivat vedessä. Sen sijaan Tyra osoittautui oivaksi venekoiraksi. Välillä nostettiin nokka ylös vasten tuulta ja kun torkkujen aika tuli, pisti se penkille lunkisti pötkölleen. Vapun kurssilla opettelimme agilityn alkeita. Siinä se on tarkka tuumailija, joka haluaa tehdä kaiken oikein. Aivan toista maata siis kuin Freya, jolle vauhti ja vaaralliset tilanteet olivat "se juttu" - ja ovat välillä vieläkin. Ketteryyttä ja nopeutta ei Tyralta tule puuttumaan. Loppujen lopuksi siitä kasvoi perheemme suurin koira - oikea honkkelikoipi. Rakenteeltaan se on kuitenkin näppärän kevyt ja kimmoisa. Juuri sellainen kuin salaa toivoinkin!

Blogiin%202015%20%2813%20of%2020%29.jpg

Tyra tietää varsin hyvin, kummalla puolella aitaa sen pitäisi omasta mielestään olla.

Blogiin%202015%20%286%20of%2020%29.jpg

Tyra ottamassa torkkuja veneretkellä.

Blogiin%202015%20%2811%20of%2020%29.jpg

Tyra tähystää Lapiopäällä.

Blogiin%202015%20%2818%20of%2020%29.jpg

Ihana, vaaleanpunainen synttäripallo. Enpäs annakaan Freyalle.

Blogiin%202015%20%2820%20of%2020%29.jpg

Sisarukset uimakoulussa. Tyra pitää varmuudeksi Mocan talutinta suussa, ettei tämä pääse edelle.