Täytyi kipin kapin tulla kirjoittelemaan kuulumisia. Tänään nimittäin saimme sen puuttuvan nollan. Olin ilmoittautunut Vantaalle kahteen kisaan, toinen rata hyppis. Kisa alkoi agilityradalla, joka oli pientä pyöritystä ansaesteiden ohi. Etukäteen ajattelin että jos nyt sitten hyppyradalta saataisiin nolla. Ilmeisesti hyvä, että ajattelin, niin en turhia puristanut ensimmäisellä radalla. Rauhoittelin Beaa koko ajan ja pidin vauhdin tosi verkkaisena. Rata ei ollut mitään kaunista katsottavaa - tahmaista kuin mikä - ja kontaktit olivat aivan kamalia (hiiviskelyä alastulossa ja lopulta ponkaisu aivan rajalta). Aika riitti joka tapauksessa voittoon ja sesam aukene kakkosiin.

Agilitykenttien supermies

Jotain tarvitsee aina märehtiä: kakkosten hyppyrata ei ollut erityisen vaikea ja siitä olisi pitänyt tulla nolla. Mutta koska ajattelin jo etukäteen, että tällaiseltahan voisi vaikka tulla puhdas rata, niin eihän se sitten toiminut. Mitenkähän sitä oppisi vihdoin tekemään vain hyvän radan ja sillä siisti?! Ensimmäiseltä kakkosluokan radaltamme tuli siis vitonen ja meno oli vähän sitä sun tätä. Taisi paras ponsi hukkua aamupäivän mittaan. 

Vaikka kontaktit eivät tänään olleetkaan mitenkään täydelliset, loi viime viikonloppu Kirkkonummella vähän valoa pimeään. Puomi, joka on ollut kaikista ongelmallisin, onnistui kolmella radalla neljästä. Nousimme kahteen otteeseen jopa palkintopalleille, myös korkeimmalle. Ongelma puomin kontaktin kanssa vain oli se, että jouduin juoksemaan pari metriä Bean edelle, jolloin se otti kontaktin kunnolla. Ei siis kuulosta oikein toimivalta vaikeampia ratoja ajatellen. Onneksi sain tiistaisesta jäsenillasta paljon hyviä vinkkejä kontaktien treenaamiseen.

Pikku-Fretti on kulkenut urhoollisesti mukana, kun "isosisko" on ollut kisaamassa. Olin oikein ylpeä Freyasta, kun Kirkkonummella se jaksoi istua hiljaa miltei koko päivän kisakentän laidalla. Maanantaina se yllätti minut olemalla tosi nätisti yhteislenkillä treenien jälkeen. Mukana oli parsoneita, bortsuja ja bretoni eikä Freya ärissyt yhdellekään, vaan tutustui toisiin tosi kiltisti. Aamupäiväkerhon jälkeen annoin senkin kokeilla kentällä. Frey alkaa irtoamaan mukavasti esteille ja sain otettua sen kanssa pieniä ohjauskuvioita. Ihana pieni hullu koira!

Illalla on vielä treenit. Mukava päästä pitkästä aikaa konkarien harkkoihin. Nyt voikin ruveta palauttelemaan mieleen monimutkaisempia ohjauskuvioita, kun voi kisaradallakin päästä toteuttamaan niitä. Kyllä agility on kivaa!!!

Freyan ja Pilkun vetoleikki