Uuden vuoden kunniaksi päätin turinoida pitkästä aikaa koirien tekemisistä. No, onhan tässä jo kolme viikkoa ehtinyt kulumaan hujauksessa. Parempi myöhään kuin jne.

Viime vuosi alkoi meidän perheessämme jälleen ontuvissa merkeissä. Freyahan sai toissatalvena tapaturmassa olkanivelen jännekalvosimen vamman. Tähystysleikkauksessa mm. hauisjänne katkaistiin kokonaan. Nyt oli Artun vuoro olla koipipuolena, joten perinteinen hiihtoreissu pohjoiseen jäi väliin. Kevätauringosta nautittiin sitten kotimaisemissa.




Freya tekee avantoa.

Pitkään Ruususen unessa ollut agilitymotivaationi sentään väläytteli elonmerkkejä. Treenimahdollisuuden puuttuessa kävin silloin tällöin kisoissa treenaamassa Bean kanssa. Ulkokenttäkauden myötä hienosti kuntoutunut Freya pääsi pitkään kaipaamansa harrastuksen pariin. Puolentoistavuoden tauon jälkeen oli kisojen vuoro - voi sitä onnea!

 
Ihanko tosissaan MÄ pääsen kisaamaan...

Tuumailutauko on tehnyt Freyalle hyvää. Vauhti on edelleen huumaava, mutta esteitä se hakee nätisti ja järki mukanaan. Nyt kyse on enää omasta osaamattomuudestani ja ajoituksen puutteesta. Sama ongelma pätee Bean kohdalla. Kevään mittaan tuli muutama "tuurinolla" kaameilla radoilla. Onnistumisten myötä harjoitteluinto heräsi ja saimme sertilaskennankin käyntiin.



Freya korkkasi tokouransa. Tunnelmat kisaan valmistautuessa olivat hyvät ja odotukset korkealla. Ikävä kyllä heti paikallamakuussa kolme kertaa isompi koira tuli tekemään Freyaan liian läheistä tuttavuutta ennen kuin ehdin itse reagoida. Nyt yritämme kasata luottamusta siihen, että paikallamakuu vieraiden koirien seurassa on ihan turvallista. Bea väläytti jälleen kisahermojaan ja nappasi avoimesta luokasta ykköstuloksen minun töppäilyistäni ja tuomarin hermojen koettelemisesta huolimatta. 



Aloitimme kesällä talovanhuksemme rusikoinnin. Vapaa-aika kului pitkälti vasaran varressa. Siinä sivussa kävimme paimentamassa, mutta ilman mitään erityisiä kisatavoitteita.  



Ehdimme onneksi lomailemaankin. Kesällä piipahdimme katsastamaan Karhunkierroksen kuohuja. 



'

Syksyllä oli vuorossa Muotkan poluton tunturierämaa. 




Reppana jonottaa rankan päivämatkan jälkeen ensimmäisenä telttaan.

Nyt eletäänkin jo talvea.


Rapa-Ripa nauttii.


Fretti ja joulupukin tuoma frisbee

Kaikenlaista jännittävää on varmasti tänäkin vuonna edessä, mutta sitä ennen: Nautitaan tästä hetkestä!