Onpa taas aikaa kulunut edellisestä blogittelusta. Välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Agilityrintamalla tuli pääsiäiskisojen jälkeen hiljaisempaa. Bea joutui pitkälle sairaslomalle, kun pääsiäiskisat näyttivät, ettei sen takapää ole täysin kunnossa. Kävimme kuvauttamassa selän: röntgenillä ei tullut esiin yhtään mitään poikkeavaa. Magneettikuvissa oli viimeisessä nikavälissä aivan lievää madaltumaa ja sitä kautta hyvin lievää hermojuuriahtaumaa, mikä voisi selittää oireita (huomioi konditionaali). Mutta hyvin paljon mahdollista, että selkä on yksinkertaisesti niin juntturassa, että hyppääminen tekee sen takia kipeää. Nyt Bea on saanut seurata vierestä Freyan agitreenejä ja sen on kyllä nähnyt turhautuneesta käytöksestä.

Kun etelässä lumet alkoivat lähteä, minä puksuttelin junalla Lappiin. Artulla tuli pelikaani turpiiniin, joten nautiskelin suuren osan kaivatusta lomastani yksin koirien kanssa, mikä oli itse asiassa täydellistä luksusta. Tuli syötyä hyvin, hiihdeltyä, lumikenkäiltyä, ajettua poroja (#%¤#/& = sadattelua), käytyä paimentamassa, ratsastamassa ja telluilemassa ihanilla keväthangilla. Lopulta Arttukin pääsi paikalle käsi paketissa - oli jumpannut olkansa sijoiltaan. En olisi tohtinut ollenkaan lähteä takaisin kotiin, mutta oli ihana palata täysin erilaisiin maisemiin, kun loskakelit olivat juuri sopivasti menneet sillä aikaa etelässä ohi ja vastassa olikin täysi kevät.

Aloitimme uuden harrastuksen eli ihan oikean, tavoitteellisen tokoilun (ei enää mitään olohuoneenlattiatokoilua). Freyan kanssa jouduin lähtemään melkein nollasta liikkeelle, kun se äkkäsi tokokentän laidalla agilityesteet. Kesti aikansa saada se keskittymään minuun esteiden sijaan. Meillä on onneksi kiva porukka ja vaativa ohjaaja (minä tarvitsen sellaista), joten nyt on mitä varten tehdä parhaansa. Odotan innolla seuraavia treenejä ja yritän muistaa treenata kotiläksyjä.

Viime viikonloppuna pääsimme viettämään mukavaa paimennuspäivää Freyan sisarusten ja Martinan pentujen kanssa. Annika opetti meille paimennuksen jaloa taitoa. Sää oli kolea, mutta hyvässä ja kulinaristisessa seurassa ainakin mieli pysyi lämpimänä. Paimensimme ensin parinkymmenen lampaan laumalla. Ensimmäisellä kierroksella annoin Freyan vain mennä vailla käskyjä. Toisella kierroksella lähdinkin jo kokeilemaan, kuinka kuulolla neiti on. Mielestäni tyttö meni oikein hyvin, oli kuuliainen, mutta meni kuitenkin täysin vaistoillaan hyvällä intensiteetillä. Tuli paljon hyviä ajatuksia ja ideoita, mitä treenata. Täytyy vain itse muistaa toimia loogisesti ja reilusti. Kolmannella kierroksella kokeilimme vielä, löytyykö pienestä tytöstä puhtia liikuttaa 40 lampaan laumaa. Vesisateesta ja tiukkatahtoitista uuhista huolimatta lauma siirtyi Freyan komennossa, vaan oli siinä haasteensa.  Asta näytti osaamisensa Samin kanssa - parivaljakko on kehittynyt hirmuisesti viime näkemästä. Kun vielä Noakin käväisi Elisan kanssa laitumella, täytyi minun myöntää, että meillä on paljon kiinnikurottavaa Freyan kanssa. Tämän kesän teemana paimennuksessa on vähemmän kursseja - enemmän treeniä, kun se viime kesänä oli kurssit=treeni.

                                               "You're talkin' to me?!" 

"Oh, no."

                                                 Freya kääntää

Tänään olimme Sepon agilitykoulutuksessa. Arttu meni Bealla rimat alhaalla ilman kontakteja ja keppejä. Heillä meni ihan hyvin, mutta treenien jälkeen Bea ontui vähän eikä oikein halunnut hypätä tokoesteen korkuista seinää. Päätin jättää suunnitellut tokokokeet Bealla väliin. Freyan kanssa samalla radalla minulla oli suuria vaikeuksia saada omaa motoriikkaani haltuun. Joinain päivinä pitäisi vain vetää huppu syvälle päähän ja vetäytyä pohtimaan, miten keskittyminen omaan kroppaan voi olla niin vaikeata... Freya on kiihkeä, hyppää pitkälle ja menee lujaa. Asiaa ei auta ollenkaan se, että yliohjaan ja olen niin onnettoman myöhässä. Viimeisen kuukauden aikana ovat treenit olleet täysin ryhmän viikkotreenien varassa ja välillä olen joutunut nekin jättämään väliin, joten tuntuu siltä, että olen itse pikemminkin taantunut kuin kehittynyt agilityssä. Ensi viikolla minulla onneksi alkaa "kesäloma", joten pääsemme ihan oikeasti treenaamaan. Ilmoitinpa meidät naapuriseuran kisoihinkin parin viikon päähän, aarghh!

Taimikasvatus on taas täydessä vauhdissa. Freyasta on hurjan mielenkiintoista, kun tongin multaa ja ruukutan versoja. Yleensä se päättelee, että tarvitsen apua, eikä aikaakaan, kun multapurkit on tyhjennetty lattialle. Ulkona ollessaan se lutraa onnessaan pihalammikossamme sammakonkudun seassa. Bea sen sijaan tähystelee tutulla vahtipaikallaan - jos ehtii oravien kyttäämiseltään. Toissapäivänä tyhjensin kompostoria ja jostain kumman syystä Arttu ehdotteli illalla, että pesisin kerrankin koirilta hampaat. On kevät vaan ehdottomasti paras vuodenaika!