Viime aikoina on ollut melkoisen ihanat ilmat tehdä puutarhahommia. Olen istutellut uusia puita ja ruukuttanut pieniä perennannysiä. Freya on avuliaasti kaivanut istutuskuoppia ympäri pihaa. Bea varastelee alituiseen hanskani ja riepottelee niitä innoissaan. Freyan suurimpia houkutuksia tuntuvat olevan istutuspurkit ja nimilaput. Aina, kun käännän selkäni, nappaa se jotain suuhunsa ja viilettää puskiin piiloon. Jos minua ei kuulu perään, se kirmaa varmuuden vuoksi ohi kuin pieni varsa ja heittelee purnukoita ilmaan - ja taas äkkiä piiloon. Ehtipä se jo kylvää kylmäkäsittelyssä olleet siemenetkin ympäri pihamaata: mitäs jätin purkin houkuttimeksi...

Torstaina iski mahatauti ja jouduin jättämään paimennuksen väliin. Onneksi olin jo eilen illalla kunnossa ja jaksoin mennä tuuraamaan Fretin alkeiskurssille Arttua, joka oli vuorostaan toipilaana. Freya oli taas intoa täynnä ja teki kaiken täysillä. Maltti kuitenkin kasvaa koko ajan, eikä hihakaan ole enää niin kovalla koetuksella. Harjoittelimme rengasta, A:n kontaktia, keppejä ja putkea. Kontaktit opetan (vahingosta viisastuneena) Freyalle erityisellä huolella. Harkat menivät mukavasti, Freya jaksoi keskittyä tosi hyvin ja olin oikein tyytyväinen pieneen intomieleen.

Bea-rassu ei ole sitten viime sunnuntain päässyt tekemään mitään erityistä, mutta tänään se pääsi paimentamaan Nietosvaaran Päiville. Mukana oli kolme muuta koiraa. Ensimmäisellä kerralla annoimme Bean hakea itse tasapainoa käskyttämättä tai painostamatta sitä mitenkään. Alussa koira oli pingottunut (niinkuin emäntänsäkin), mutta saadessaan mennä rauhassa vaistonsa mukaan se alkoi rentoutumaan. Toisella kerralla kuljetus sujuikin jo mallikkaasti ja etäisyyttä alkoi tulla kivasti pienillä avuilla. Ihana huomata, että Bean pääkoppa (tai oma malttini) on kasvanut talven aikana melkoisesti paimennuksen suhteen. Mutta edelleen saan muistutella itseäni rauhallisena pysymisestä. Määrätietoisuus/jämäkkyys ei ole yhtäkuin aggressiiivisuus/kovaäänisyys.

Freya oli matkassa opettelemassa käyttäytymään laitumen laidalla. Pitihän se pientä uikutusta ja näytteli nättiä hammaskalustoaan liian lähelle tulleille nartuille, mutta muutoin se oli ihan koiriksi. Palkkioksi se pääsi kotimatkalla kentälle tekemään pari estettä, kun treenasin Bean kanssa pikaisesti kontakteja. Ensi viikonloppuna on seuraavat kisat. Jos vaikka siihen mennessä saisi vahvistettua puomin alastulon oikein hyväksi...