Tuli sitten ajeltua eilen kisoihin ja tonttuiltua koko bensarahan edestä. Rata oli Markku Vuorisen käsialaa: muutama kinkkinen kohta, mutta muutoin suht suoraviivaista ja mukavaa etenemistä. Keppikulma vaikutti haastavalta kakkosen radalle ja monelta se menikin pipareiksi. Lähdimme luokan viimeisenä ja siihen mennessä tuloksia oli tullut huikeat 1 kappale. Alku oli lupaava ja eteneminen tosi sutjakkaa. Päätin ottaa keppien sisäänmenon varman päälle ja se koituikin kohtaloksi: väärältä puolelta sisään - 5 p. No, jatkettiin kuitenkin rataa; hyppy, puomi, kova spurtti koiran edelle, käsky: Bea hidastaa ennen kontaktia, vilkaisee kontaktipintaa, minua, pintaa - ja hyppää härskisti yli. Päänsisäistä sadattelua ja jostain syystä käsi jäi ojoon mukamas ohjaamaan. Pakka oli jo aivan hajalla, eikä paljon kiinnostanut siinä vaiheessa, kun koira kaatoi pituuden sivukepit, ajautui A:sta sivuun ja jatkoi menoa putken väärään päähän. Harmitti, että piti tulla Saloon asti ihailemaan ilmavia puomin kontakteja.  

Tänään aamupäiväkerhossa teimme Liisan tuomaa rataa kisanomaisesti: puomilta loikka, A:lta loikka ja keinulta loikka (palautus kaikille). Rata uusiksi ja tällä kertaa ärjäisin käskyt niin että treenikavereiden tärykalvot olivat koetuksella. Tottahan Bea siitä paineistui, mutta - yllätys yllätys - hetken tauon jälkeen, kun tein radan uusiksi, se teki ihan kelvolliset kontaktit. Tulipa vielä opeteltua uusi kuvio, nimittäin flippi. Täytyy sanoa, että en kyllä ihan vielä hahmota, millaisissa kohdissa sitä kannattaisi käyttää.

Illalla oman koulutusvuoron jälkeen tein Freipparin kanssa vaihteeksi jotain pientä. Freya kokeili viime viikolla ensimmäistä kertaa keinua ja lento sellaista (ei siis erityisen optimaalinen ensituttavuus). Nyt tein keinua hetken pussi-putki-ilottelun jälkeen. Tovin tunnusteltuaan ei Freyaa tarvinnut paljoa houkutella edes keinulle, piti vain pitää hieman kiinni, ettei se pääse hyppäämään pois ilman lupaa. Suloinen rämäpää! Jostain kumman syystä yritän Freyan kohdalla olla erityisen maltillinen kontaktien kanssa...