Kävimme tapaamassa taas tänään ihanaa, pörröistä Pilkku-poikaa. Tuntuu, että jo muutamassa päivässä on tyyppiin tullut kokoa ja itsevarmuutta. Bealla ja Pilkulla oli oikein hauskaa keskenään. Beahan on itseasiassa Pilkun täti. Pikkupoika juoksenteli terhakkaasti häntä pystyssä Bean perässä ja välillä innostui vähän haukkumaan - tai oikeastihan sitä ääntä voisi kuvailla rääkkymiseksi. Erätauot makoiltiin sulassa sovussa vierekkäin. Aika mukavalta veijarilta Pilkku vaikuttaa. Onneksi Freija on vielä niin nuori, ettei pääse pentukuume yllättämään...

Freija-"vauva" painaa jo 11,3 kiloa, eli on enää parin kilon päässä Beasta. Sen jalat ovat omissa silmissäni tolkuttoman pitkät ja pennunpyöreys alkaa olla vain muisto. Lenkeillä se pysyy aika hyvin Bean perässä, mutta tykkää paljon mieluummin suhailla minun lähelläni, kuin seikkailla B. Livingstonen jäljessä. Vaikka onhan sekin aika jännää joskus...   

Mitä "iso" edellä, sitä "pieni" perässä