Tammikuu

Kun talvet olivat vielä talvia.

Helmikuu

Tripodien aika

Bean rukoushetki pikkusiskon puolesta

Maaliskuu

Neliveto on out.

Huhtikuu

Lapin keväthangilla kaikilla kahdeksalla karvatassulla

Toukokuu

Uimakauden avaus

Kesäkuu

Freya Pohjolan valtiatar

Vieläkin korkeammalle menossa

Lofoottien laitumilla

Välillä on kiva matkustaa lähekkäin

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Pitkän päivämatkan jälkeen toinen se vaan jaksaa...

Pelottava korven veikko

Lokakuu

Marraskuu

Talviunten aika

Joulukuu

Talven odotusta

Minipossun ensimmäinen yö uudessa kodissaan joskus silloin aikoinaan. Eipä tämä veitikka osannut oikein jännittää mitään...

Onnittelut sisaruksille - eritoten rakkaalle pienelle Vanillalle seikkailuihin aavan meren tuolla puolen!

Freya täyttää tänään kokonaista 2 vuotta! Onnea myös Astalle ja Noalle!

Kuvaajana Mari Grönmark

 Eilen meillä oli porukalla tokotreenit Marin opastuksella. Olimme kunnantalon parkkipaikalla, joten ihan uusi paikka Freyalle. Viereisellä pihalla päristeli ruohonleikkuri, muuten häiriönä oli lähinnä satunnaiset ohikulkijat. Aloitimme luoksepäästävyydestä, mitä ei ole tullut harjoiteltua aiemmin. Freya pysyi paikallaan, vaikka vähän Maria oli katsonut epäillen. Paikallamakuussa asento siirtyi muutamaan otteeseen, mutta pysyi lunkisti maassa, vaikka kaveri vieressä nousikin istumaan. Freya alkaa siis tottumaan vierustovereihin. Perusasentoon jouduin käyttämään kaksoiskäskyä, tahtoo usein jäädä loppuun vain makoilemaan. Seuraaminen häiriössä on parantunut aiemmasta, vielä himpun herkästi edistää. Selkeästi juoksut vaikuttavat pääkoppaan, eikä Freya tahdo jaksaa pitää kontaktia koko aikaa. Kontaktin parantamiseen saimme kotiläksyksi hihnaherättelyt. Liikkeestä maahanmeno sujui kivasti. Hihnapakote tuntuu väliltä vähän liian pakotteelta. Marilta tulikin nyt uusi vinkki, miten saada liikkeeseen sähäkkyyttä ja napakkuutta: vetoleikki ensin sivu-sivu, sitten ylös-alas ja lopuksi itsekin käsien liikkeen mukana alas kyykkyyn ja samalla käskytys. Tuntui toimivan Freyalle. Täytyy kotona kokeilla myös Bealle. Treenien aikana Freya haukahti alussa kerran, siihen täytyy Marin mukaan puuttua heti, koska neiti ei kuitenkaan ole enää mikään pikkupentu.

Hyvät, hauskat treenit jälleen kerran! Freya oli kyllä ihan muissa maailmoissa, liikkuminen oli väsynyttä ja virittelyä olisi saanut tehdä enemmänkin. Sen käytös on nyt tosi herkkyliä ja varovaista. Taitaa olla juoksuista vähän kipeänä. Ensi viikolla on taas yhteistreenit. Niitä odotellessa treenataan kotiläksyjä. Kyllä tokoilu on mukavaa!

 Viime viikko kului nopsasti puuhastellessa laitumella. Agilitykentällekin eksyimme kertaalleen. Tiistain Mian treenit jouduin jättämään väliin, mutta revanssi oli jo seuraavana päivänä. Olin suunnitellut ottavani harkkaradan Freyan kanssa, mutta Mian opastaessa rataantutustumisessa, miten minun pitää tehdä Bean kanssa, ajattelin, että okei: Bea kehiin. Mia tietystikin sotki vain koirien nimet ja odotti hullun koiran sijaan tosihullua kentälle ja ihmetteli, miten kontakteista on yhtäkkiä tulleet niin kehnot. Oli ihana tehdä pitkästä aikaa Bean kanssa rataa. Ohjaamiseni oli rauhallista ja seesteistä, ei ollenkaan sitä sähläystä, mitä Freyan kanssa. Jos saisi siirrettyä saman mielentilan Freyan ohjaamiseen, niin pikkukoiralle olisi paljon helpompaa tehdä asiat oikein.

Seuraavana aamuna kävin tekemässä Freyan kanssa saman radan ja hinkkaamassa vähän Bean kontakteja. Radalla oli monta Freyalle vaikeata elementtiä: poispäinkäännöstä, hyppyä eri linjoissa ja tiukkoja takaaleikkauksia, mutta parin pätkityn harjoituksen jälkeen ne sujuivat virheettömästi. Kaahotus alkaa selkeästi vähentymään ja Freya kokoaa itseään hypyille aiempaa paremmin. Toisaalta olen itse alkanut käyttämään sihautusta ja se tehoaa hyvin. Käskytyksiä olen muuten vähentänyt, kun ne tuppaavat tulemaan aina  väärään aikaan ja Freya hakee jo sen verran hyvin esteitä, että käskyt ovat välillä aivan tarpeettomia. 

Freya ei ollut treenatessa aivan oma itsensä ja väsähti viileästä aamusta huolimatta nopeasti. Syy selvisi kotona: juoksut ovat alkaneet. Jo niitä on odoteltu 10 kk. Freya aloitteli juoksuja jo huhtikuun puolella, mutta silloin Bea ehti väliin. Ehdin jo luulla, että juoksut jäävät Freyalta keväältä kokonaan. Lähdimme sopivasti reissuun seuraavana päivänä. Poikkesimme matkalla Pirjolla, jossa Bea tapasi mutsinsa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Loppumääränpäänä oli tällä kertaa Louhisaaren renessanssilinna Askaisissa. Sen yhteydessä oli maatilamajoitus, jossa yövyimme. Paikka oli merenrannalla ja lammaslaitumien äärellä - siis kuin unelma! Koiria ei lampaat paljoa kiinnostaneet. Taisivat olla vain onnellisia vapaapäivästä. Arttu pisti pari lainahakemusta Veikkaukselle, mutta iltarukoukset taisivat unohtua, kun rahapussi ei saanutkaan lisäruokaa.

Bea kävi Turussa fysioterapeutilla, joka kehoitti meitä olemaan agilityn suhteen hissukseen vielä kesän ajan. Ohjeet olivat aikalailla samat kuin kuukausi sitten eli juoksulenkit ravaten, selän taivuttelut ja uiminen. Hönttilaukkaamista on rajoitettava ja saimme erityistorut umpihankilenkkeilystä. 

Lampaiden kanssa on sujunut kivasti. Ne saa edelleen helposti lentämään, mutta rauhalliset kuljetuspätkät pitenevät koko ajan. Liekö juoksut vai mikä, mutta nyt tuntuu, että Freya reagoi kivasti paineeseen ja säilyttää hienosti etäisyyden pitkänkin heinän puolella, kunhan vain näkee lampaat. Myös flänkkeihin on alkanut tulla tilaa paineen avulla. Oikea puoli on meille helpompi. Aina välillä kaasu jää edelleen pohjaan (erityisesti, kun itse jään pällistelemään), mutta vauhdista huolimatta lampaisiin se ei kajoa eikä tee mitään pöhköä. Fiksu likka. Heinää täytyy päästä niittämään lisää, koska koirat joutuvat kysymään tällä hetkellä paljon, kun eivät näe lampaita. Bealla maahanmenot ovat parantuneet ja malttikin sitä myötä kasvanut, mutta paaaljon on vielä työtä edessä. Flänkeissä on välillä liiaksikin väljyyttä, mutta Bean kohdalla parempi niinpäin (uskoisin?). 

Ihana alkukesä, vaikka itikoita tuntuu olevan kaksinkertainen määrä edelliskesään verrattuna. Viime viikolla vietimme kolme päivää juhlimassa. Koirille se tarkoitti hotellielämää Helsingissä, valkoposkihanhien pällistelyä ja suolaveden maistelua merenrannalla. Vaikka itselläni olikin ollut hauskaa, olin lauantaina kotiinpäästyäni henkisesti aivan tyhjä kaikesta sosialisoinnista. Tuntui hyvältä vetäytyä takaisin erakoitumaan omille tiluksille. Bea ja Freya käyttäytyivät taas oikein hienosti ja ne saivat muilta hotellivierailta ja henkilökunnalta osakseen paljon ihailua. Ainoa harmittava kommentti, minkä ne kuulivat oli "possukin paimensi paremmin", mutta ehkä runsas maisti kyseisellä ukkelilla selittää virhearvion. Lisäksi Bean piti kerran nostaa jalkaa hotellin käytävällä, ettei vastaisuudessa kukaan toinen koira erehdy pitämään hotellia omana reviirinään.

Paimennuskausi on alkanut todenteolla. Lampaat ovat tosi liukkaat, eivätkä vielä oikein pysy laumana. Toisaalta, koska ne reagoivat koiraan (ja ihmiseen) niin älyttömän hyvin, voi kehitellä harjoituksia, joilla voi yrittää saada koiran liikkumiseen malttia. Välillä tuntuu niin turkasen toivottomalta, että ärräpäät lentelevät turhankin paljon. Sitten, kun joskus sattuu se vahinko, että maahanmeno on ensin napakka ja nostossa ei koira ponnaakaan kuin  vieteriukko, vaan on maltillinen ja rauhallinen, on onnistumisen riemu sitäkin isompi. Freyan kanssa olen satsannut juurikin maltilliseen liikkumiseen. Hakuja en ole vielä pahemmin ottanut ohjelmaan, koska sen niukat flänkit pistävät toistaiseksi lampaat vähän liiaksi lentoon pitkässä heinässä. Freyan kanssa saa olla tarkka äänensävynsä kanssa. Kuppi ei saa mennä missään vaiheessa nurin, koska siitä pikkukoira kiihtyy vielä enemmän. Toisaalta tiukka pitää olla, koska intoa Tohina-Toopella on enemmän kuin tarpeeksi. P**kele (manselaisittain) on edelleen hyvä sana koiran herättelyyn - toivotaan vaan, ettei lähiympäristö paineistu siitä liikaa.

Bealle on välillä alkanut tulemaan mukavasti ilmaa hakuihin, mutta vauhti on vaan edelleen turhan kiihottavaa ja korvat tuppaavat tippumaan matkalle. Yllätys, yllätys: Bean kohdalla keskitytään maahanmenoihin. Tuntuu niin loputtomalta suolta saada iskostettua sen kovaan kalloon, että maassa ollaan, kunnes minä sanon toisin. Sama ongelma kuin agilityssä. Kyllä se vaan kotona osaa... Olen pyrkinyt eleettömään palautukseen ilman turhia elämöintejä, uudelleen ja uudelleen. Välillä näyttää jo hyvältä, mutta sitten se lähtee taas hiippaamaan ilman lupaa, vaikka lampaat ovat liikkumatta. No, minä aion joka tapauksessa voittaa tämän taistelun.

Bean selkä on jo parempaan päin ja takapäätä se venyttelee ajoittain ihan kunnolla. Kävimme pari viikkoa sitten fysioterapeutilla. Kireyttä oli edelleen alaselässä ja vasen puoli selkeästi kankeampi. Neurologin lausunnon perusteella hänkin epäili, että kuvalöydös on enemmän sattumaa, kuin ongelman todellinen ydin. Panostamme edelleen siihen, että Bea oppisi käyttämään kroppaansa paremmin, ettei tulisi revähtymiä. Ja talvella aion tästä lähin välttää kisaamista. Kotitehtäviksi saimme mm. alarangan kiertoliikkeet, nousemiset epätasaisille alustoille, lenkkeily ravaten ja hieman rajoitetummin liikuntaa. Agilitytreeniä voi sen sijaan ryhtyä lisäämään ja kisoissakin pikkuhiljaa käymään. Pitäisi nyt vihdoin tehdä se excel-taulukko, mihin voisi ruksittaa kaikki venytysharjoitukset ja ne toko-liikkeet - ehkä saisi systemaattisemmin tehtyä asioita. 

Minulla alkoi tällä viikolla kaivattu kesäloma. Joka päivälle onkin sitten riittänyt tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Agilitya on treenattu useampaan kertaan tällä viikolla, sen päälle koulutettu ja tokoiltu. Viime mainittu on oikeasti tosi kivaa. Meillä oli taas kouluttajan kanssa tapaaminenkin. Viimeinen työviikko oli sen verran kiireinen, etten oikein ehtinyt panostamaan tokoon, mutta jotain oli kuitenkin tullut treenattua. Olin jälleen kerran Freyan kanssa Bean kiukutellessa laidalla. Ensimmäisellä kerralla Freyalla oli suuria vaikeuksia keskittyä minuun kentän laidalla olleiden agilityesteiden sijaan, mutta tällä kertaa sujui ajoittain oikein hienosti. Minulla tuli esiin yksi iso ongelma, nimittäin "agilitytoko". Yritän joka välissä avittaa koiraa omilla vartalon liikkeilläni ja on yllättävän vaikeata päästä maneereistaan eroon. Toinen mielenkiintoinen huomio oli, että Freya ei osaa tulla sivulle, jos estän katsekontaktin sulkemalla silmäni. Testasin samaa Bealla, mutta sille katsekontaktin puute ei tuottanut ongelmia.

Agilitytreenit eivät ole sujuneet viime aikoina mitenkään mieltäylentävästi. Kontaktit sentään alkavat olla Freyan kanssa hyvällä mallilla, kun läpijuokseminen on saatu aisoihin. Bealla olen ottanut edelleen miniesteitä, mutta muutaman kerran olen kokeillut myös kontakteja. Se yritti muutaman kerran karata mutta kun olin laittanut maahan sen pariin otteeseen se muisti jutun juonen. Bea venytteli tänään kunnolla takapäätään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, joten valoa tunnelin päässä on. Positiivista oli myös se, että se on hieman varonut vasenta puoltaan, kun hermojuuripuristuksen pitäisi olla kuvien perusteella oikealla. Entistä enemmän näyttää siis siltä, että kyseessä on ollut vain tosi hankala jumi (elukkatohtoreilla lupa nauraa maallikko-dg:lle). Venyttelyjä en ole kuitenkaan vielä kauheasti uskaltanut tehdä.

Sen sijaan uintikausi on alkanut. Järvivesi oli ennen viikonlopun sateita ihanan lämmintä ja tein molempien koirien kanssa jo pitempiä kiepauksia järvellä. Riittävästi lepoa, pikkuhiljaa venyttelyjä ja uintia päälle niin eiköhän Bea ole taas pian agilitykunnossa. Arttu osti torstairyhmästäni treenipaikan Bealle, joka jatkoi miniestelinjalla. Artun ratasuunnitelma muutti muotoaan koko ajan rataa tehdessä, mutta meno oli siltikin ihan hyvän näköistä. Artun tavoitteena on päästä kisaamaan Bean kanssa elokuussa Higi-kisoissa. Sitä odotellessa... 

Viikonloppu oli pyhitetty lähestulkoon kokonaan agilitylle. Eilen olin Päivin ja Astan kanssa kentällä treenaamassa. Asta oli niin ihanan rauhallinen toisin kuin minun kuumakalleni. Heidän menonsa näytti kyllä oikein mukavalta. Asta on niin ihanan nopeaoppinen - siskoonsa tullut! Freyan kanssa harjoittelin tiukempia käännöksiä ja ennakoivia valsseja ja loppuun palauttavia irtoamisia. Tänään pääsimme testaamaan tasoamme naapuriseuran kisoihin. Ensimmäiseltä radalta tuli hyl, kun otin Freyaa vähän liian tiukasti kontaktiin ja vedin se sitä myötä väärälle esteelle. Kepit menivät ongelmitta ja rimoja ei tullut yhtään alas!!! Kontaktitkin menivät oikein hienosti. Olin etukäteen ajatellut, etten tekisi lainkaan toista rataa, kun Freyalla on tapana väsähtää niin kovasti. Hyvä, että teinkin, koska se oli aivan upea! Radalla oli meille monta kinkkistä kuviota, jotka suoritimme onnistuneesti. Yksi ainut rima tuli alas loppusuoralla ja aika oli keppien edessä pyörimisestä huolimatta hieno, joten Freya nappasi uransa ensimmäisen palkintopallisijoituksen! Ja se ruusuke kyllä säästetään! Olin niin onnellinen suloisesta pienestä Freyasta, joka kaikesta vauhdistaan huolimatta oli myös ihanan kuuliainen. Maija ja Karma nappasivat samassa kisassa voiton ja nousivat ansaitusti kakkosluokkaan vielä nopeammalla ajalla - hienoa työtä! Nyt vain ilmoittautumaan seuraaviin kisoihin. Jospa Beakin pääsisi taas radalle...

                                          Reppana maaliskuussa vielä alaikäisenä katsomassa isoja, taitavia kolmosluokkalaisia Purinalla.

Onpa taas aikaa kulunut edellisestä blogittelusta. Välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Agilityrintamalla tuli pääsiäiskisojen jälkeen hiljaisempaa. Bea joutui pitkälle sairaslomalle, kun pääsiäiskisat näyttivät, ettei sen takapää ole täysin kunnossa. Kävimme kuvauttamassa selän: röntgenillä ei tullut esiin yhtään mitään poikkeavaa. Magneettikuvissa oli viimeisessä nikavälissä aivan lievää madaltumaa ja sitä kautta hyvin lievää hermojuuriahtaumaa, mikä voisi selittää oireita (huomioi konditionaali). Mutta hyvin paljon mahdollista, että selkä on yksinkertaisesti niin juntturassa, että hyppääminen tekee sen takia kipeää. Nyt Bea on saanut seurata vierestä Freyan agitreenejä ja sen on kyllä nähnyt turhautuneesta käytöksestä.

Kun etelässä lumet alkoivat lähteä, minä puksuttelin junalla Lappiin. Artulla tuli pelikaani turpiiniin, joten nautiskelin suuren osan kaivatusta lomastani yksin koirien kanssa, mikä oli itse asiassa täydellistä luksusta. Tuli syötyä hyvin, hiihdeltyä, lumikenkäiltyä, ajettua poroja (#%¤#/& = sadattelua), käytyä paimentamassa, ratsastamassa ja telluilemassa ihanilla keväthangilla. Lopulta Arttukin pääsi paikalle käsi paketissa - oli jumpannut olkansa sijoiltaan. En olisi tohtinut ollenkaan lähteä takaisin kotiin, mutta oli ihana palata täysin erilaisiin maisemiin, kun loskakelit olivat juuri sopivasti menneet sillä aikaa etelässä ohi ja vastassa olikin täysi kevät.

Aloitimme uuden harrastuksen eli ihan oikean, tavoitteellisen tokoilun (ei enää mitään olohuoneenlattiatokoilua). Freyan kanssa jouduin lähtemään melkein nollasta liikkeelle, kun se äkkäsi tokokentän laidalla agilityesteet. Kesti aikansa saada se keskittymään minuun esteiden sijaan. Meillä on onneksi kiva porukka ja vaativa ohjaaja (minä tarvitsen sellaista), joten nyt on mitä varten tehdä parhaansa. Odotan innolla seuraavia treenejä ja yritän muistaa treenata kotiläksyjä.

Viime viikonloppuna pääsimme viettämään mukavaa paimennuspäivää Freyan sisarusten ja Martinan pentujen kanssa. Annika opetti meille paimennuksen jaloa taitoa. Sää oli kolea, mutta hyvässä ja kulinaristisessa seurassa ainakin mieli pysyi lämpimänä. Paimensimme ensin parinkymmenen lampaan laumalla. Ensimmäisellä kierroksella annoin Freyan vain mennä vailla käskyjä. Toisella kierroksella lähdinkin jo kokeilemaan, kuinka kuulolla neiti on. Mielestäni tyttö meni oikein hyvin, oli kuuliainen, mutta meni kuitenkin täysin vaistoillaan hyvällä intensiteetillä. Tuli paljon hyviä ajatuksia ja ideoita, mitä treenata. Täytyy vain itse muistaa toimia loogisesti ja reilusti. Kolmannella kierroksella kokeilimme vielä, löytyykö pienestä tytöstä puhtia liikuttaa 40 lampaan laumaa. Vesisateesta ja tiukkatahtoitista uuhista huolimatta lauma siirtyi Freyan komennossa, vaan oli siinä haasteensa.  Asta näytti osaamisensa Samin kanssa - parivaljakko on kehittynyt hirmuisesti viime näkemästä. Kun vielä Noakin käväisi Elisan kanssa laitumella, täytyi minun myöntää, että meillä on paljon kiinnikurottavaa Freyan kanssa. Tämän kesän teemana paimennuksessa on vähemmän kursseja - enemmän treeniä, kun se viime kesänä oli kurssit=treeni.

                                               "You're talkin' to me?!" 

"Oh, no."

                                                 Freya kääntää

Tänään olimme Sepon agilitykoulutuksessa. Arttu meni Bealla rimat alhaalla ilman kontakteja ja keppejä. Heillä meni ihan hyvin, mutta treenien jälkeen Bea ontui vähän eikä oikein halunnut hypätä tokoesteen korkuista seinää. Päätin jättää suunnitellut tokokokeet Bealla väliin. Freyan kanssa samalla radalla minulla oli suuria vaikeuksia saada omaa motoriikkaani haltuun. Joinain päivinä pitäisi vain vetää huppu syvälle päähän ja vetäytyä pohtimaan, miten keskittyminen omaan kroppaan voi olla niin vaikeata... Freya on kiihkeä, hyppää pitkälle ja menee lujaa. Asiaa ei auta ollenkaan se, että yliohjaan ja olen niin onnettoman myöhässä. Viimeisen kuukauden aikana ovat treenit olleet täysin ryhmän viikkotreenien varassa ja välillä olen joutunut nekin jättämään väliin, joten tuntuu siltä, että olen itse pikemminkin taantunut kuin kehittynyt agilityssä. Ensi viikolla minulla onneksi alkaa "kesäloma", joten pääsemme ihan oikeasti treenaamaan. Ilmoitinpa meidät naapuriseuran kisoihinkin parin viikon päähän, aarghh!

Taimikasvatus on taas täydessä vauhdissa. Freyasta on hurjan mielenkiintoista, kun tongin multaa ja ruukutan versoja. Yleensä se päättelee, että tarvitsen apua, eikä aikaakaan, kun multapurkit on tyhjennetty lattialle. Ulkona ollessaan se lutraa onnessaan pihalammikossamme sammakonkudun seassa. Bea sen sijaan tähystelee tutulla vahtipaikallaan - jos ehtii oravien kyttäämiseltään. Toissapäivänä tyhjensin kompostoria ja jostain kumman syystä Arttu ehdotteli illalla, että pesisin kerrankin koirilta hampaat. On kevät vaan ehdottomasti paras vuodenaika!

Bean jäätyä sairaslomalle on entistä ihanampaa touhuta Freyan kanssa agilityn parissa. F aloitti viime viikonloppuna kisaamisen. "Pikkupentu" oli hyvin, hyvin hämmästynyt, kun lämmittelylenkin jälkeen laitoin Bean autoon ja otin Freyan mukaan halliin. Virallinen mittaus sanoi 50 cm. Valmistautuminen rataan oli kerrassaan ihanaa. Olen Bean kanssa tottunut kuumana käyvään rakkiin, mutta Freya istui vieressäni ryhdikkäästi ja rauhallisena ja tapitti korvat pystyssä silmiini. Voisin vaikka vannoa, että se yritti sanoa  "sä olet superihana tyyppi, kun toit MUT tänne!"

Tämä rima pysyy muuten ylhäällä

Rata oli Saviojan Annen kiva rustaus. Haastavinta oli vauhdikkaan hyppykuvion ja vauhtiputken jälkeinen suora kepeillemeno. Freya tuppaa kovassa vauhdissa "ahmimaan" kerralla pari kolmekin keppiä, kun ei malta hidastaa. Niinpä minun piti keretä hidastamaan sitä ennen keppejä. Freya pujahti hyvin ensimmäiseen väliin, mutta otti seuraavat kaksi-kolme keppiä kerrallaan. Ei kun uusiksi ja tällä kertaa se aloitti toisesta välistä. Kun sain keskeytettyä ahnaan pujottelun, rauhoittelin koiraa hetken ja otettiin vielä kerran uusiksi. Oi miten keskittyneesti kepit loppujen lopuksi mentiinkin. Muutoin tuli 3 rimaa alas. Tulos oli siis huima 25, mutta tulos kuitenkin. Olinhan etukäteen pelännyt, ettei hommasta tule yhtään mitään. Nyt nähtiin, että mitään suurempaa ongelmaa ei enää ole; koira irtoaa upeasti, etenee ja hakee esteitä kohtuullisesti. Vauhti on melkoinen, tosin hypyt tahtovat venyä vähän liiankin pitkiksi. Paljon se katsoo edelleen minua, mutta ei toisaalta - ainakaan tällä kertaa - törmäillyt siivekkeisiin tai muihin esteisiin. Yksi asia tuli osoitettua. Freyan kanssa ei kannata odotella toista rataa kolmea tuntia - sitä ei sen pieni pää vielä kestä. Toiselle radalle mentäessä olimme kyllä molemmat ihan nuutuneita. Ihmekös sitten, että päästin koiran karkaamaan A:lle ja vielä toisen kerran puomille.

Ja minä kun luulin kadottaneeni kahden sormen ohjauksen jalon taidon...

Nyt vähän harkataan taas pulmakohtia, opetellaan hyppytekniikkaa ja katsotaan sitten seuraavia sopivia kisoja. Jospa vaikka samoihin kisoihin saisi lainakoirankin mukaan

Vasta viikko sitten kävin koirien kanssa järvellä hiihtämässä. Toissapäivänä kävelimme selän poikki upeassa auringonpaisteessa. Eilen ja tänään on tullut välillä kaatamalla vettä ja joku on käynyt poraamassa jäähän reikiä. Päällimmäinen kerros pettää jo alta, mutta naskaleiden kanssa uskaltaa vielä kahlata sohjossa rantojen myötäisesti. Järvelle on parkkeerannut kurkipariskunta sekä parvi joutsenia. Talvi taitaa olla pian ihan oikeasti ohi ja minulla on jo valmiiksi ikävä huolettomia, hihnattomia lenkkejä. Täytyy opettaa taas koirat kulkemaan tienlaitaa. Tylsää...

Koiratouhuissa on mennyt pientä alamäkeä. Bea on käynyt pariin kertaan fyssarilla ja olemme venytelleet ahkerasti. Aluksi se aristi lanneselkää, mutta oli taas vähän aikaa parempi. Arkielämässä se kaahottaa yleensä tuttuun tapaansa täydellä vauhdilla, mutta välillä siitä näkee pienistä asioista, että kaikki ei ole ihan kohdillaan. Olen käynyt muutaman kertaan kisoissa, kun on näyttänyt paremmalta, mutta radoilla se on ottanut herkästi kieltoja ja himmaillut vauhdin kanssa. Toissapäivänä olin pääsiäiskisoissa. Ensimmäisen radan alussa meno näytti lupaavalta, vauhti oli hyvää ja hypyt irtosivat hyvin. Hyllyrata tuli, kun en tajunnut vetää puolivalssilla Beaa pois A:n linjalta. Radan viimeisellä kolmanneksella, mikä oli lähestulkoon pitkää suoraa, alkoi Bea hidastamaan ja oli kuulemma sipsutellut jokaiselle hypylle keräten itseään. Huomasin itsekin, että sain juostua jopa etumatkaa - eli ei hyvä.

Radan jälkeen koira oli innokas, ei ontunut eikä näyttänyt mitenkään muutenkaan liikkuvan hassusti. Päätin kokeilla vielä toista rataa. Ensimmäisestä hypystä ohi, toiselle kielto, neljännelle kielto, rima alas, takaaleikkauksella kielto ja Bea jää teputtamaan esteen eteen ja empii, empii. Ohjaukseni oli kyllä tosi surkeata, mutta silti ei kaikki ollut normaalisti, kun koira kieltää hypyt koko ajan. Jätin radan kesken ja kisat siihen. Illalla Bea liikkui kuin mummokoira ja könkkäsi vaivalloisesti portaat. Eilen se oli taas kuin toinen koira, leikki takaa-ajoleikkejä Freyan kanssa ja spurttaili itsekseen pihassa. Tulee mieleen iskiaskivut, jotka pistävät naaman vääräksi vain tietyissä asennoissa. Nyt, joka tapauksessa, Bea saa jäädä agilitystä sairaslomalle, kipulääkekuurille ja hihnalenkeille. Toivottavasti ei sentään tarvitsisi ruveta pitämään neiti ikiliikkujaa häkissä. Nytpä onkin hyvä syy alkaa treenaamaan kesän tokokokeita varten...